Avustukset
Muuramen kunnan kulttuuritoiminta-avustusten hakuohjeet
Muuramen kunnan kulttuuripalveluiden avustusten tavoitteena on tukea ja edistää kulttuurin ja taiteen harrastamista ja Muuramen kulttuuritarjontaa, edistää yhteistyötä eri toimijoiden kesken sekä tukea vapaata kansalaistoimintaa.
Avustuksia myönnetään Muuramen kunnassa rekisteröidyille kulttuuri- ja kansalaisjärjestöille, kunnassa toimiville projekti- ja työryhmille ja yksityisille henkilöille, joiden kotikuntana on Muurame. Avustukset ovat joko yleisavustuksia (muuramelaiset kulttuuritoimintaa harjoittavat yhdistykset) tai kohdeapurahoja ja ne ovat aina harkinnanvaraisia.
Avustuksia voidaan myöntää
- kaikille avoimien kulttuuritapahtumien järjestämiseen
- kansalaisjärjestöjen ja yhteisöjen kulttuuripainotteiseen toimintaan
- kulttuuri- ja taidekasvatuksen edistämiseen ja järjestämiseen
- näyttelytoimintaan
- lapsille ja nuorille taidekurssien ja -leirien osallistumismaksuihin
- ulkomaille suuntautuviin kilpailu- ja festivaalimatkoihin
Avustuksia ei myönnetä
- kiinteän tai irtaimen omaisuuden hankintaan
- taiteen perusopetuksen oppilaspaikkamaksuihin
- perus- ja ammatilliseen koulutukseen
- elintarvike- ja ruokailukustannuksiin
- opinto- ja virkistysmatkailuun
- tapahtumiin ja hankkeisiin, jotka tuottavat voittoa tai joiden keskeinen tarkoitus on yritystoiminta
Avustuksen tarpeellisuutta ja määrää arvioitaessa otetaan huomioon
- Hakijan toiminnan laajuus, tarkoitus ja laatu
- hakijan vakavaraisuus, omarahoitusosuus ja jäsenmaksun suuruus
- muut rahoitusmahdollisuudet
- yhteisön jäsenmäärä ja kotikuntajakauma
Yleisavustukset julistetaan haettavaksi vuosittain maaliskuun loppuun mennessä. Kohdeavustukset ovat haettavissa koko vuoden. Hakemus laaditaan kulttuuripalveluiden hakemuslomakkeelle ja osoitetaan ja toimitetaan kulttuuripäällikölle, os. Kulttuuritoimisto, PL 1, 40951 Muurame. Hakemuksesta tulee ilmetä todelliset kustannukset ja tulo- ja menoarvio sekä toteuttamissuunnitelma. Avustuksia ei myönnetä taannehtivasti.
Avustus maksetaan saajan toimittaman luotettavan tiliselvityksen perusteella hakijan ilmoittamalle tilille. Tiliselvitys on toimitettava kulttuuritoimistoon viimeistään myöntövuonna 15.12. mennessä. Avustusta saaneen yhdistyksen on toimitettava viimeistään huhtikuun loppuun mennessä kulttuuritoimistoon edellisen vuoden hyväksytty toimintakertomus, tilinpäätös, tase ja tilitarkastuskertomus.
Avustusta ei saa käyttää muuhun kuin siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty. Avustuksen käyttötarkoituksen muutoksesta päättää avustuksen myöntäjä. Myönnetyt avustukset ovat enimmäismääriä. Mikäli käyttötilityksessä varoja ei ole käytetty myönnettyä summaa, avustus maksetaan käytön mukaisesti. Avustuksesta voidaan maksaa ennakkona enintään 50 %.
Avustuksen saajan tulee ilmoittaa järjestämänsä yleisötilaisuudet Muuramen kuntaan sekä Jyväskylä-neuvontaan tapahtumakalentereita varten.
Vapaa-ajan lautakunta 19.8.2008
Sivukartta

Tulosta

