Muuramen kunta

Etusivu / Etusivu / Kauppakeskus Ysitien varteen

Kauppakeskus nousee 9-tien varteen

26.01.2012

Skanska rakentaa Muurameen uuden kauppakeskuksen 9-tien varteen. Kauppakeskuksen veturiksi tulee Keskon K-supermarket. Rakentaminen aloitetaan maalis-huhtikuussa, ja keskus avataan vuodenvaihteessa.

Kauppakeskuksen pinta-ala on 3 244 neliötä. K-supermarketin lisäksi kauppakeskuksessa on 9 liiketilaa erikoisliikkeitä ja palveluja varten. Muut liikkeet julkistetaan myöhemmin.

Kauppakeskus sijoittuu huoltoaseman ja Muuramentien väliin, jossa oleva kumpu tasoitetaan. Myös liikennejärjestelyihin tulee muutoksia. Arvokkaat männyt säilytetään.

"Uuden liikekeskuksen sijainti on loistava. Uskon, että hyvän näkyvyyden ja saavutettavuuden vuoksi Muurameen syntyy uusi, vetovoimainen kaupan keskus. Tulevan K-supermarketin myyntipinta-ala tulee olemaan kolme kertaa suurempi kuin nykyisen K-market Herkkuvuoren, joten tämä mahdollistaa huomattavasti laajemman valikoiman tarjoamisen asiakkaillemme”, toteaa Keskon aluejohtaja Jari Kuosmanen.

”Olen iloinen, kun kuntaan saadaan uusi kauppakeskus. Sen sijoittuminen Muurameen on myös osoitus kunnan vetovoimasta ja kasvusta. Kauppakeskus sijoittuu ihanteelliselle paikalle vilkkaan 9-tien varteen. Neuvottelut maa-alueen myynnistä käytiin nopeasti ja hyvässä yhteistyössä Skanskan kanssa”, sanoo Muuramen kunnanjohtaja Ari Ranta-aho

”Hienoa, että hyvä yhteistyö Keskon kanssa jatkuu myös Muuramessa.  Skanska osti maa-alueet Muuramen kunnalta ja St1 Oy:ltä tammikuussa. Nyt käymme parhaillaan neuvotteluja muiden vuokralaisten kanssa sekä haemme hankkeelle sijoittajaomistajaa”, kertoo aluejohtaja Jorma Mustakangas Skanskasta.

Havainnekuva liikekeskuksesta (pdf)