Kuntouttava työtoiminta
Kuntouttava työtoiminta on kunnan sosiaalipalvelu, joka on tarkoitettu pitkään työttömänä olleille henkilöille. Sen järjestämisestä vastaa kunta. Kuntouttavan työtoiminnan tarkoituksena on parantaa ihmisen elämänhallintaa sekä työllistymismahdollisuuksia. Tavoitteena on suunnitella osaamista vastaavaa ja osaamista kehittävää mielekästä toimintaa. Kuntouttavan työtoiminnan järjestämisessä otetaan huomioon jokaisen yksilölliset tarpeet.
Kuntouttavaan työtoimintaan on mahdollista osallistua kunnan omissa yksiköissä, seurakunnan, säätiöiden tai yhdistysten erilaisissa työtehtävissä. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuva ei ole työsuhteessa eikä hänen työpanoksellaan voi korvata virka- tai työsuhteessa tehtävää työtä.
Kuntouttavan työtoiminnan jakso on kerrallaan vähintään kolme kuukautta ja enintään 24 kuukautta. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistutaan sopimuksen mukaan 1-5 päivänä viikossa 4-8 tuntia päivässä.
Kuntouttavan työtoiminnan asiakas:
alle 25-vuotias, joka on saanut:
- työmarkkinatukea työttömyyden perusteella 180 päivältä viimeisen vuoden aikana
- työttömyyspäivärahaa 500 päivältä
- toimeentulotukea pääasiallisena tulona viimeisen neljän kuukauden ajan
yli 25-vuotias, joka on saanut:
- työttömyyden perusteella työmarkkinatukea vähintään 500 päivältä
- 500 päivän työttömyysrahakauden jälkeen työmarkkinatukea vähintään 180 päivältä
- toimeentulotukea pääasiallisena tulona viimeiset 12 kuukautta
henkilö, jonka pääasiallisena tulona on toimeentulotuki:
- oma motivaatio kuntouttavaan työtoimintaan
Aktivointisuunnitelma
Kuntouttavan työtoiminnan järjestämistä ohjaa laki kuntouttavasta työtoiminnasta (2.3.2001/189). Kunnan sosiaalitoimi ja työ- ja elinkeinotoimisto laativat asiakkaan kanssa yhdessä aktivointisuunnitelman. Sen tarkoituksena on rakentaa polku työelämään henkilölle, joka on ollut pitkään työttömänä. Suunnitelman avulla kartoitetaan asiakkaan kokonaistilanne ja sen pohjalta etsitään ratkaisuja ja vaihtoehtoja, jotka tukevat asiakkaan työllistymistä.
Etuudet kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvalle:
Yksilöllisestä tilanteesta riippuen:
- työmarkkinatuki tai toimeentulotuki
- ylläpitokorvaus tai toimintaraha 9 €/ osallistumispäivä
- matkakulukorvaus (halvimman matkustustavan kustannusten mukaan)
- Jos henkilö jättää ilman hyväksyttävää syytä osallistumatta kuntouttavaan työtoimintaan, hän menettää työmarkkinatuen määräajaksi tai hänen toimeentulotukensa perusosaa voidaan alentaa.
Kuntouttavan työtoiminnan esite asiakkaalle (pdf)
Sivukartta

Tulosta