Päivähoitoon hakeminen
Sähköinen päivähoitohakemus
Sähköisen hakemuksen voi täyttää vain Muuramessa asuva tai Muurameen muuttava perhe.
Tällä samalla hakemuksella muuramelainen perhe voi hakea kunnallista päivähoitopaikkaa Muuramen lisäksi Hankasalmelta, Jyväskylästä, Laukaasta, Luhangasta, Muuramesta, Petäjävedeltä, Toivakasta ja Uuraisilta. Päivähoitopaikka toisesta kunnasta myönnetään kuntien sopimien periaatteiden mukaan.
Hakemusta täyttäessäsi löydät ohjeita ja lisätietoja kysymysmerkki-painikkeiden takaa.
Päivähoitopaikkaa voi hakea ympäri vuoden. Lakisääteinen oikeus hoitopaikkaan edellyttää, että hakemus on jätetty neljä kuukautta ennen hoidon tarpeen alkamista. Päivähoitopaikasta ilmoitetaan perheille viimeistään kaksi viikkoa ennen hoidon alkamista. Mikäli päivähoidon tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on päivähoitopaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan.
Lapsella on oikeus kunnalliseen päivähoitoon vanhempainrahakauden päättymisen jälkeen oppivelvollisuuden alkuun asti.
Kunnallisen päivähoidon vaihtoehtona lapsen vanhemmat voivat valita yksityisen päivähoitopaikan. Yksityisen hoidon tukea tai yksityisen päiväkotihoidon palvelurahaa maksetaan, jos perheen alle kouluikäistä lasta hoitaa kunnan hyväksymä yksityisen päivähoidon tuottaja.
Päivähoitomaksut >>
Päivähoitohakemus >> (paperiversio)
Tulotiedot päivähoitomaksua varten lomake >> (paperiversio)
Päivähoitomaksu määrätään hoidon alkamisajankohdan tilannetta vastaavaksi esitettyjen tositteiden ja liitteiden perusteella. Hoitomaksua tarkistetaan vuosittaisen maksuntarkistuksen lisäksi, mikäli perheen tulot olennaisesti muuttuvat, perheen koko, lapsen palvelun tarve tai voimassa olevat säädökset tai päätökset muuttuvat. Korkeimpaan päivähoitomaksuun sitoutuneiden huoltajien tulotietoja ei tarkisteta, elleivät huoltajat toisin ilmoita.
Sivukartta

Tulosta