Seurakunnan vanhustoiminta
Seurakunnassa on vanhuksille, vammaisille, omaishoitajille ja mielenterveyskuntoutujille järjestettyä pienryhmä- kotikäynti- ja vastaanottotoimintaa. Toiminnan tavoitteena on ikäihmisten hengellisen elämän ja henkisen hyvinvoinnin sekä sosiaalisuuden tukeminen. Toimintaan kuuluu myös laitoksissa järjestettävät hartaudet.
Tietoja toiminnasta löytyy Muuramelainen-lehdestä.
Diakonia on kristilliseen rakkauteen perustuvaa palvelua. Se toteutuu ihmisten vuorovaikutuksena ja kirkon elämänä.
Diakonian tehtävänä on etsiä, lievittää ja poistaa ihmisten hätää ja kärsimystä. Sen tavoitteena on parantaa ja eheyttää ihmistä yksilönä ja yhteisössä ja selviytymään vaikeuksienkin keskellä. Diakonia on seurakuntalaisten lähimmäisvastuuta ja vuorovaikutusta.
Diakoniatyö Muuramessa
Vastaanottotyö
Diakoniatyöntekijöiden vastaanotto tiistaisin ja torstaisin klo 9-11. Vastaanotolla ihminen pyritään kohtaamaan kokonaisvaltaisesti. Apu voi olla hengellistä, henkistä, sosiaalista tai taloudellista. Taloudellisena apuna jaetaan myös EU-ruokaa.
Vanhustyö
Eläkeläisten virkistyspäivät kerran kuukaudessa seurakuntakodilla sekä Kinkomaan Rantakodolla neljä kertaa vuodessa.
Eläkeläisten diakoniapiirit Koskikodilla joka toinen tiistai klo 12 sekä Isolahden kerho yhteistyössä kunnan kanssa maanantaisin klo 10-12 Pappilanpiiri Pappilassa joka toinen tiistai.
- leiripäivät ja retket
- syntymäpäiväkäynnit sekä syntymäpäiväjuhlat
- hartaudet laitoksissa
Vapaaehtoistyö
Lähimmäisen kammarit nuorisoseurantalolla torstaisin klo 12 ja Kinkomaan Rantakodolla kerran kuukaudessa tiistaisin klo 13
muuramelainen – tiedotuslehti äänilehdeksi – lukijarengas.
Päihde – ja kriminaalityö
Henkilöiden ja heidän omaistensa auttaminen ja tukeminen ongelmatilanteissa. Päihteetön päivä kerran kuukaudessa.
Mielenterveystyö
Hyvän mielen kerho maanantaisin, mielenterveyttä tukeva keskustelupiiri sekä erilaiset retket ja virkistyspäivät.
Omaishoitajatyö
Rovastikunnalliset virkistyspäivät ja retket.
Vammaistyö
Aikuisten kehitysvammaisten kerho seurakuntakodilla joka toinen viikko torstaisin klo 13-16, rovastikunnalliset ja valtakunnalliset kirkkopyhät, kehitysvammaisten leiri ja näkövammaisille muuramelainen – tiedotuslehti äänilehtenä.
Perhetyö
Kotikäyntejä tehdään tarvittaessa, jotta asiakkaan kokonaisvaltainen kohtaaminen ja huolenpito toteutuisivat, perheiden saunaillat.
Kansainvälinen diakonia
Yhteisvastuukeräys, vuosittainen kirkon suurkeräys ulkomailla ja kotimaassa tapahtuvaan diakoniatyöhön.
Keski-Suomen seurakuntien palveleva puhelin 10071, Palvelevassa puhelimessa sinua kuuntelee vapaaehtoinen, tehtävään koulutettu ja vaitioloon sitoutunut ihminen.
Diakoniatyön toiminnasta saa tietoa Muuramelainen lehdestä sekä diakoniatyöntekijöiltä Hanna Utriainen puh. 050 5943 226 tai Virpi Rinne puh. 050 5943 225 tai diakoniapappi Anna Maria Siljander, 050 5943 238.
Lähimmäisen kammari Mikkolantiellä
Lähimmäisenkammari on kaikille avoin kohtaamispaikka ilman ikärajoituksia torstaisin syys-toukokuussa klo 12-14.30.
Vapaaehtoiset pyörittävät kahvilaa ja kerran kuussa seurakunnan suntiot ovat tehneet sinne keiton. Vapaaehtoinen maksu. Ohjelmaa on kahvin tai ruokailun jälkeen salin puolella. Ohjelmassa on vapaaehtoisten osallistujien laulut, soitto, runot, näytelmät ym.
Paikkana on Nuorisoseurantalo, Mikkolantie 6 , Muurame
Sivukartta

Tulosta