Muuramen kunta

Etusivu / Tekniset palvelut / Kaavoitus / Yleiskaavoitus

Yleiskaavoitus

Yleiskaavat

Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, sillä ratkaistaan tavoitellun kehityksen periaatteet. Yleiskaava voi koskea koko kuntaa tai vain osaa siitä, jolloin puhutaan osayleiskaavasta.

Muuramen kunta on käynnistänyt Keskustaajaman osayleiskaavan tarkistamisen ja Isolahden osayleiskaavan laatimisen.

Keskustaajaman osayleiskaava tarkistaminen  

Isolahden osayleiskaava 

 

Rantayleiskaavat

Rantayleiskaavoitus on tarkoitettu pääasiallisesti loma-asumisen suunnitteluun. Rantayleiskaava laaditaan yleensä siten, että sen perusteella voidaan myöntää rakennuslupia rannalle rakentamiseen (maankäyttö- ja rakennuslain 72 § 1 mom.). Yleiskaavan yleispiirteisyyden vuoksi sillä ei kuitenkaan ratkaista kaikkia rakentamiseen liittyviä asioista, vaan niistä päätetään myöhemmin rakennusluvan yhteydessä.

Päijänteen rantayleiskaavan muutos

Muuratjärven rantaosayleiskaava