Muuramen malliin
Muuramen kunnan sijainti on yritystoiminnalle edullinen. Muuramen läpi kulkevat valtatie 9 ja E 63. Tampere-Jyväskylä radan, Jyväskylän matkakeskuksen ja Tikkakosken lentokentän läheisyys tekevät niin tavaroiden kuin ihmistenkin liikkumisen helpoksi.
Kaikkiaan yrityksiä on Muuramessa 417, mikä on 9000 asukkaan kunnassa paljon. Kunnan työpaikkaomavaraisuusaste onkin korkea, noin 71 prosenttia.
Teollisuuskylä – Business Park
Kunnan ja yrittäjien aktiivinen yhteydenpito on tukenut yrittäjyyttä. Teollisuuskylä on 40-vuotisen historiansa aikana saanut noin 80 uutta yritystä, työpaikkoja on yli tuhat. Teollisuuskylästä on kehittynyt muun muassa metalliteollisuuden osaamiskeskus, joka on huomattava metallialan pk-yritysten keskittymä Keski-Suomessa. Keksijäyrittäjät ovat onnistuneen yritystoiminnan keskeinen tekijä. Muuramen keksijät ja keksijäyrittäjät ovat perustaneet perheyrityksiä, jotka ovat vuosien varrella kasvaneet ja kansainvälistyneet.
Uusia teollisuustontteja Punasiltaan
Punasillan uudet teollisuustontit ovat rakentuneet melko nopeasti. Punasillan yrityspuistoa laajennetaan hyvän kysynnän takia. Alue sijaitsee vilkasliikenteisen 9-tien varressa Muuramen Autotalon vieressä. Punasillasta ollaan rakentamassa vetovoimaista liike- ja teollisuusaluekokonaisuutta Jyväskylän kupeeseen.
Kunta ja yrittäjät kiinteässä yhteistyössä
Muuramen kunta ja yrittäjät ovat tehneet avointa ja tuloksellista yhteistyötä jo neljän vuosikymmenen ajan. Työ palkittiin vuonna 1984 Suomen Nuorkauppakamarit ry:n valtakunnallisella Tuottava Idea –palkinnolla. Palkinto annettiin omaperäisestä ja tuottavasta Muurame-henki –ideasta. Vuonna 1987 Muurame palkittiin Keski-Suomen Kehittäjäkuntana, vuonna 2002 Suomen luovimpana kuntana ja vuonna 2004 Suomen yrittäjäystävällisimpänä kuntana.
Tiedottaminen ja hyvinvointi tärkeää
Muuramen kunta tiedottaa asioistaan oman tiedotuslehden avulla. Muuramelainen –lehti on ilmestynyt vuodesta 1970 lähtien ja se jaetaan jokaiseen talouteen kunnan alueella. Lehti ilmestyy 8-16 –sivuisena kaksi kertaa kuukaudessa.
Muuramessa kiinnitetään erikoista huomiota asumisviihtyvyyteen ja asukkaiden tarvitsemien palvelujen kehittämiseen. Muuramen asuntotuotanto on vilkasta ja monipuolista.
Hyvä muuramelainen yhteistyö kulminoituu nopeaan päätöksentekoon. Muuramelaisilla on käytännössä hyvin toimiva ja konkreettisia tuloksia tuonut ”Muurame-henki”.
Kunnan uuden elinkeinostrategian mukaan Muurame jatkaa aktiivista, innovatiivista elinkeinopolitiikkaa myös tulevaisuudessa kehittämisoptimismin ja vahvan tulevaisuuden uskon siivittämänä.
Ota yhteyttä!
Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy
Sepänkatu 4, 40100 Jyväskylä
puhelin (014) 652 104
faksi (014) 652 129
jykes@jykes.fi
www.jykes.fi
Muuramen kunnassa elinkeinoasioissa palvelevat
Kunnanjohtaja
Ari Ranta-aho
puh. 014 - 659 601, 040 504 7960
Tekninenjohtaja
Tapio Jauhiainen
puh. 014 - 659 650
gsm 0400 345 103
Hallintojohtaja
Sami Niemi
puh. 014 - 659 602