Moottoripyörähurjastelija on saatu kiinni

30.08.2017 10:45

Kategoria:

Poliisi on selvittänyt runsasta julkisuutta saaneen tapauksen, jossa moottoripyörällä liikkunut mies pakeni poliisia 22. elokuuta Muuramen keskustassa. Tapaus tuli julkisuuteen internetiin ladatun takaa-ajovideon muodossa ja asiaa puitiin useilla keskustelupalstoilla sekä lehdissä. Poliisi pääsi tekijän jäljille runsaiden yleisövihjeiden sekä omien tutkimusten perusteella.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että epäilty on 17-vuotias paikkakuntalainen nuorimies. Mies on tavoitettu, hänet on kuulusteltu ja esitutkinnassa hän on kertonut katuvansa tekoaan. Pakenemisen motiiviksi on ensisijaisesti selvinnyt aikaisemmin tapahtuneet liikennerikkomukset ja epäillylle määrätty ajokielto. Epäilty on halunnut näin välttää uudelleen kiinni jäämisen.

Epäilty oli itse rakentanut moottoripyörän, josta puuttui lähes kaikki tieliikenteeseen vaadittavat varusteet. Laitetta ei ole myöskään rekisteröity tieliikenteeseen.

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä ajoneuvon kuntoon liittyvistä rikkomuksista. Asiaa siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan lähiaikoina.

Poliisi on halunnut selvittää asian mahdollisimman nopeasti, jotta asiasta alkaneeseen yleisöpalstoilla käytyyn keskusteluun saadaan oikeaa tietoa ja tilanne rauhoitettua. Teosta ladattu video sosiaalisessa mediassa on ollut harkitsematonta ja tämän epäilty on näin jälkikäteen ymmärtänyt. Poliisi muistuttaa, että pääsääntöisesti vastaavista teoista tekijä ennen pitkää saadaan aina vastuuseen. Toivottavaa olisi, että tapauksella olisi myös ennalta estävä vaikutus samankaltaisiin tekoihin, joissa sivulliset joutuvat vaaraan itse pakenijan lisäksi.