Valitse sivu

Mikä Muuramen kalastuskunta – vai osakaskunta?

Osakkaat päättävät yhteisten vesialueiden käytöstä

Vesialueiden omistajuus on seikka, jonka kuulee tavallisesti askarruttavan rantakiinteistöjen omistajia ja vesien käyttäjiä. Kylärajojen sisäpuolella vesialue voi olla yhteen kiinteistöön kuuluva, mutta tavallisesti se on useamman kiinteistön yhteisesti omistama yksityinen alue. Valtion omistamia yleisiä vesialueita on ainoastaan merellä ja suurimmilla järvillä. Yhteisen vesialueen osakkaita ovat ne kiinteistön omistajat, joilla on kiinteistörekisteriotteessa osoitettu osuus yhteiseen vesialueeseen.

Jäikö hämmentämään? Käy tarkastamassa kiinteistörekisteriotteesi ja tule mukaan keväiseen vuosikokoukseen ensi vuonna, jos osuus yhteiseen vesisalueeseen rekisteristä löytyy. Osakkaat muodostavat yhteisaluelain mukaisen osakaskunnan, ja jokaisella osakkaalla on mahdollisuus osallistua päätöksentekoon vuosikokouksessa, joka on tärkein osakaskunnan päätöksenteosta vastaava toimielin. Joissakin osakaskunnissa, kuten meillä Muuramessa, päätöksenteosta vastaa myös erillinen hoitokunta, joka hoitaa osakaskunnan päivittäisiä asioita ja kokoustaa useamman kerran vuodessa.

Muuramen osakaskunta tunnetaan paikkakunnalla nimellä kalastuskunta, vaikka viralliseksi nimeksi hyväksyttiin muutama vuosi sitten osakaskunta. Osakaskunta omistaa Muuramen ja Jyväskylän kuntien alueilla noin 6905 hehtaaria vesialueita, joihin lukeutuu pääosa Muuratjärvestä, osa Pohjois-Päijänteestä ja osia pienemmistä vesistöistä. Alueen vettä osakaskunta ei sentään omista, mutta maan veden alla kylläkin. Vesialueiden lisäksi osakaskunnalle kuuluu rantoja, luotoja ja muutamia saaria, kuten Muuratjärven Mustasaari ja Päijänteen Sudensaari.

Vesialueen omistajalla on useita hallinnollisia tehtäviä, kuten vesiluonnon edun valvonta, kalakantojen hoito ja kalastuksen järjestäminen. Pienetkin vesirakennustyöt, kuten putkien, kaapelien tai rantojen ruoppaukset edellyttävät tavallisesti vesialueen omistajan lupaa. Osakaskuntaan kannattaakin olla yhteydessä jo hyvissä ajoin ennen suunniteltuja toimia, sillä päätöksenteko vie aikaa suhteessa hankkeen laajuuteen. Suuremmissa lupa-asioissa päättävä elin on vuosikokous, mutta vähäpätöisemmissä asioissa päätökset valmistellaan ja annetaan hoitokunnan toimesta.

Vesialueiden hoito perustuu tietoon ja kestäviin päätöksiin

Muuramen osakaskunta pyrkii kalastuslain mukaisesti hoitamaan kalakantoja ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon perustuen. Tavoitteena on turvata kalavarojen kestävä tuotto, kalakantojen luontainen elinkierto ja vesiluonnon monimuotoisuuden suojelu, ja samalla ohjata ja järjestää kalastusta taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Osakaskunnan tavoitteena on niin ikään huolehtia siitä, että vesialueiden veden laatu säilyy mahdollisimman hyvänä. Tavoitteisiin pääseminen edellyttää päätöksiä tehtäessä laajaa kokonaisuuksien tarkastelua. Osakaskunta haluaakin muistuttaa kalastajia siitä, että päätöksillä pyritään kestävään lopputulokseen, jolloin niin sanottu yleinen etu saattaa ajaa yksittäisten kalastajaryhmien etujen edelle.

Osakaskunnan edustajat osallistuvat vuosittain moniin kalavesien hoitoa koskeviin koulutuksiin ja seminaareihin, joissa hankitaan oppia päätöksenteon pohjalle. Läheinen yhteistyö esimerkiksi kalatalouden neuvontaorganisaation Keski-Suomen Kalatalouskeskuksen kanssa takaa ammattilaisten neuvot tarpeen tullen. Osakaskunnan päätöksentekoa ohjaa myös Pohjois-Päijänteen kalastusalue, joka lakisääteisenä kalataloudellisena yhteistoimintaelimenä säätelee tietyiltä osin kalastusalueen jäsenten, kuten osakaskunnan toimintaa. Uuden kalastuslain mukaisesti kalastusalueet korvautuvat vuoden 2019 alusta kalatalousalueilla.

Istutuksia, vesialueiden kunnostusta ja tietenkin kalastusta

Vuodesta 2018 näyttäisi tulevan osakaskunnassa jokseenkin vilkas vuosi. Vesialueille tehdään kalaistutuksia edellisvuosien tapaan noin 20 000 eurolla. Euromääräisesti suurin osa istutuksista kohdistuu erityislupakohteisiin Muuramenjokeen ja Raudanjärveen, ja pienempi osa Päijänteelle, Muuratjärvelle ja pienempiin järviin. Vesialueille istutettujen kalamäärien toteuma lienee taas noin muutama satatuhatta kalaa.

Vesistökunnostuspuolella tapahtuu tavanomaista enemmän. Patajärvi-Mattilanjoki-Rimminlampi -alueen kunnostussuunnitelma valmistuu kesällä 2018 eli käytännön töihin päästään jo pian käsiksi. Sallaanojalle on niin ikään suunniteltu pienimuotoisia kunnostustoimia, ja Muuratjärven Sulunsalmesta suunnitellaan poistettavaksi rehottavaa vesikasvillisuutta. Vähä-Vesankajärvestä Muuratjärveen ulottuvan reilun 16 kilometrin koskireitin kunnostus jatkuu Keski-Suomen ELY-keskuksen suunnitelman mukaisesti, ja osakaskunta seuraakin osarahoittajan roolissa hankkeen etenemistä mielenkiinnolla.

Valtatie 9 länsipuolelle, eli Shellin ja Muuramen Autotalon vastapuolelle on lähitulevaisuudessa sijoittumassa taajaman laajentumisen myötä Muuramenlampea kuormittavaa toimintaa. Sillanniitunojan alaosalle Muuramenlammen läheisyyteen on suunnitteilla kosteikkopuisto, jonka tarkoituksena on ehkäistä hulevesien lampea kuormittavaa vaikutusta. Muuramen osakaskunta esitti kunnalle kosteikkopuistosuunnitelmaan liittyen lausunnon, jossa se nosti esille muun muassa vedenlaadun tutkimisen tärkeyden ennen ja jälkeen Sillanniitun alueen ja kosteikon rakentamista, jotta kosteikon todellista toimivuutta ja uuden taajaman aiheuttamaa vesistökuormitusta voitaisiin arvioida luotettavasti. Muuramenlampi on mataloitunut ja rehevöitynyt hiljalleen ajan saatossa. Emmehän halua, että kuntalaisille tärkeiden vesien kuten Muuramenlammen ja Muuramenjoen vesiluonto kärsisi tulevaisuudessa ylen määrin ihmistoiminnan vaikutuksesta.

Valtakunnallista kalastuspäivää vietetään Suomessa keskiviikkona 16.5.2018. Osakaskunta tarjoaakin tuolloin erityisesti lapsille ja nuorille suunnatussa tapahtumassa Raudanjärvellä mahdollisuuden kalastaa ilmaiseksi klo. 18.00-21.00 onkimalla, virvelöiden tai perholla. Tarjolla on myös pientä virvoketta sekä perhokalastusopastusta perhokalastuksen Suomen mestarin Jyrki Hiltusen johdolla. Osakaskunnan hoitokunnan edustajat vastailevat paikalla parhaansa mukaan osakaskuntatoimintaa, alueemme kalakantoja ja kalastusta koskeviin kysymyksiin.

Käy tutustumassa Muuramen osakaskuntaan osoitteessa  https://muuramenjoenvirkistyskalastus.wordpress.com. Sivustolta saat tietoa vesialueista, luvista, kalastusrajoituksista sekä ajankohtaisista asioista. Kohta rynnistävät taas kuoreetkin sankoin parvin Muuramenjokeen, joten pidähän tarkempia tapahtuma-aikoja silmällä tiedotteita-osiossa!

Ystävällisin terveisin,
Muuramen kalastuskunnan hoitokunta