Valitse sivu

Muurame menestyi hienosti kuntien elinvoimaisuutta ja tulevaisuuden valmiuksia selvittäneessä alueiden tutkimuksessa 2021, sijoittuen jaetulle toiselle sijalle Liedon kunnan kanssa. Ensimmäiseksi sijoittui Pirkkalan kunta.Tutkimuksessa tarkasteltiin kaikkia Suomen kuntia elinvoimaindeksin avulla, ja tutkimuksen toteutti mittarin luonut yhdyskuntarakentamiseen erikoistunut WSP.

Tutkimuksessa arvioitiin usealta taholta samaan aikaan vaikuttavien muutosvoimien vaikutusta alueille ja analysoitiiin nykyhetken olosuhteita. Merkittäviä tekijöitä olivat muun muassa alueen yritysten liikevaihdon määrä, työllisyyden ja palkkatason kehitys sekä inhimillisen pääoman tila. Myös vihreä rakennemuutos oli sisällytetty yhdeksi elinvoimaindeksin tekijäksi.Tämänkaltainen alueiden tutkimus tehtiin nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Ruotsissa se on sen sijaan tehty jo kuutena perättäisenä vuonna.

Tutkimusraportin voi tilata itselleen WSP:n verkkosivuilla