Valitse sivu

Esiopetuksen aloittavat elokuussa 2020 kaikki vuonna 2014 syntyneet lapset sekä pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevat vuonna 2015 syntyneet. Esiopetus koskee myös seitsemänvuotiaita, joiden perusopetuksen aloittamista on lykätty vuodella. Muuramessa kunnalliseen ja yksityiseen esiopetukseen haetaan 2.2.2020 mennessä kunnan verkkosivulla.

Jos lapsi tarvitsee esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta (aamu- tai iltapäivähoitoa), sitä haetaan samalla sähköisellä hakemuksella. Perheillä on oikeus esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen vanhempien työn tai opiskelun perusteella. Ensisijainen esiopetuspaikka on lähipäiväkoti/-koulu.

Yksityisessä päiväkodissa järjestettävään esiopetukseen haetaan sähköisen asioinnin kautta täyttämällä esiopetushakemus sekä palvelusetelihakemus, jos lapselle tarvitaan myös esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta.

Mikäli matka kotoa ensisijaiseen esiopetuspaikkaan on yli 3,5 km, huoltajat voivat hakea saattoavustusta tai koulukuljetusta lapsen esikouluun kuljettamiseksi Muuramen kunnassa voimassa olevien koulukuljetussääntöjen mukaisesti (koskee pelkässä esiopetuksessa olevia lapsia).

Lisätietoja saa kunnan verkkosivulta ja päiväkotien johtajilta.

Kunnalliset esiopetuspaikat 2020–2021 (esiopetus + täydentävä varhaiskasvatus):

Isolahden koulu
, Pukkimäentie 1, Muurame (aamuhoito Kuusipuussa, eo + ip koululla)
Kinkomaan päiväkoti, Purotie 2, Kinkomaa (koulun yhteydessä)
Leikarin päiväkoti, Tervamäentie 3, Muurame
Niittyahon päiväkoti, Männikkötie 5, Muurame (koulun yhteydessä)
Rajalan päiväkoti, Mertamäentie 2, Muurame

Yksityiset esiopetuspaikat (ostopalveluna maksuton esiopetusaika 4h/pv, täydentävä varhaiskasvatus palvelusetelillä):

Norlandia Aurinkolahti, Manttaalintie 10, Muurame (myös ilta- ja vuorohoito)
Touhula Löytöretki, Kaijalantie 2, Muurame