Iltapäivätoiminta

Perusopetuksen iltapäivätoimintaa järjestetään Muuramessa Kinkomaan, Leikarin, Mäkelänmäen ja Niittyahon kouluilla. Toimintaan voivat osallistua 1. ja 2. luokkien oppilaat sekä erityisopetuksen oppilaat.

Iltapäivätoiminta luo pohjan lapsen kasvulle yhdessä kodin ja koulun kanssa. Iltapäivätoiminta tarjoaa lapselle koulupäivän jälkeen turvallisen ympäristön, jossa hän aikuisen ohjauksessa osallistuu monipuoliseen ja virkistävään toimintaan. Toimintaan hakeminen tapahtuu kouluun ilmoittautumisen yhteydessä tai jo koulunsa aloittaneilla alkuvuoden aikana. Toimintaan voi hakea mukaan myös kesken lukuvuoden, mikäli ryhmissä on tilaa.

Toiminnan maksut

Iltapäivätoiminta on maksullista, valittavana on joko kokoaikainen toiminta 110€/ kk tai osa-aikainen toiminta (12 pv/ kk) 85€.Iltapäivätoiminnassa ei ole hyvityspäiviä loma-aikoina eikä muissakaan poikkeustilanteissa. Toimintaa on tarjolla koulupäivinä, loma-aikoina iltapäivätoimintaa ei pääsääntöisesti järjestetä

Maksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Maksuhuojennusta tai – vapautusta voi hakea kirjallisesti erillisellä lomakkeella opetuspalveluista. Lisätietoja maksuhuojennuksen tai -vapautuksen hakemisesta saa opetuspalveluiden suunnittelijalta p. 014-659 740.

Palvelutarpeen muutos ja irtisanominen

Palveluntarvetta voi muuttaa kesken lukuvuoden.Palveluntarpeen muutos sekä toiminnan irtisanominen tulee tehdä kirjallisena. Muutos- ja irtisanomistilanteissa noudatetaan kuukauden irtisanomisaikaa.

Toimipaikat

Kinkomaan koulu
Purotie 2, 40930 Muurame
p. 040 549 8834

Leikari
Tervamäentie 3, 40950 Muurame
p. 040 583 8062 / 050 401 4622

Mäkelänmäen koulu
Mäkeläntie 10, 40950 Muurame
p. 040 583 8107

Mäkelänmäen koulun pienryhmä
p. 040 583 8072

Niittyahon koulu
Männikkötie 5, 40950 Muurame
p. 040 748 7043

Kysy lisää:

Sanna Rauhala
Suunnittelija
014 659 740
sanna.rauhala@muurame.fi