Valitse sivu

Äänestysprosentti jäi matalaksi, Kokoomus vaalivoittaja

Koronaviruksen myötä kesäkuulle siirretyt kuntavaalit saatiin viimein päätökseen. Valtakunnallisesti äänestysprosentti jäi kehnoimmaksi vuosikymmeniin, ollen vain 55,1 %. Muuramen äänestysprosentti oli valtakunnallista tasoa korkeampi, 58,3, mutta selkeästi huonompi, kuin edellisten kuntavaalien aikaan 2017, jolloin äänestysprosentti oli 64,5 %. Äänet on tarkastuslaskettu ja tulos vahvistettu 16.6.2021. Uusi valtuusto aloittaa toimintansa 1.8.2021.

Suurin puolue Muuramessa on edelleen Keskusta, joka sai 27,5 % (-5,9) annetuista äänistä ja 10 paikkaa valtuustoon menettäen kuitenkin kaksi paikkaansa. Valtakunnallinen vaalivoittaja Kokoomus oli myös Muuramen voittaja nousten kunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi 23,5 % (+6,3) kannatuksellaan ja yhdeksällä paikallaan saaden jopa kolme lisäpaikkaa valtuustoon. SDP menetti Keskustan tapaan kaksi paikkaa saaden seitsemän paikkaa ja 20,4 % (-3,5) annetuista äänistä.

Perussuomalaiset olivat Muuramen toinen vaalivoittaja tuplatessaan paikkamääränsä kahdesta neljään. Perussuomalaisten kannatus nousi 11 %:iin (+4,3). 10 % (+1,9) annetuista äänistä keränneet Vihreät säilyttivät Muuramessa kolme paikkaansa valtuustossa kannatuksen hienoisella kasvulla, 4,7 % (-2,1) kannatuksen saaneen Vasemmistoliiton menettäessä toisen paikkansa. 2,7 % (-1,3) kokonaisäänimäärästä keränneet Kristillisdemokraatit säilyttivät ainoan paikkansa valtuustossa hienoisesta kannatuksen laskusta huolimatta. Ensimmäistä kertaa ehdolla ollut Avoin Puolue ei saanut paikkoja valtuustoon 0,3 % kannatuksellaan.

Muuramen uusi valtuusto (vahvistettu)

Suomen Keskusta

Mika Ilvesmäki 175 ääntä (−12)
Minna Häkkinen 151 ääntä (+15)
Jenni Ahvenlampi 131 ääntä (−9)
Tiina Mikkola 116 ääntä (+12)
Kalle Tammivuori 87 ääntä (+3)
Tarja Salmela 80 ääntä (−28)
Jorma Nokkala 58 ääntä UUSI
Päivi Kvist 49 ääntä (+2)
Timo Jylhä 38 ääntä UUSI
Kirsi Niemelä 37 ääntä (+7) UUSI

 
Kansallinen Kokoomus

Ville Väyrynen 367 ääntä (+282)
Jaakko Kaistinen 128 ääntä (−41)
Marja Raiskinmäki 97 ääntä (−25)
Pirkko Hammaren 78 ääntä UUSI
Arto Rajala 61 ääntä (−50)
Janne Andersin 60 ääntä (−42)
Suvi-Jaana Aho 59 ääntä (+19)
Taneli Puttonen 31 ääntä UUSI
Jani Kylmälahti 27 ääntä (−5) UUSI

 
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Jani Kokko 271 ääntä (+134)
Arto Liikanen 183 ääntä (−30)
Asko Juuti 72 ääntä (−25)
Lauri Leskinen 58 ääntä UUSI
Teija Hitonen 50 ääntä (+11)
Tommi Lahtinen 48 ääntä (+17) UUSI
Eija Rantanen 41 ääntä UUSI

Vihreä liitto

Riikka Purola 109 ääntä UUSI
Seija Leinonen 87 ääntä (−7)
Teea Kortetmäki 74 ääntä (−88)

 

Perussuomalaiset

Heli Räisänen 130 ääntä (+45)
Kari Pajunen 89 ääntä (+6)
Antti Lasanen 54 ääntä UUSI
Aki Lilja 36 ääntä (−3) UUSI

 

Vasemmistoliitto

Janne Marjamäki 81 ääntä (+10)

Suomen Kristillisdemokraatit

Maarit Jakobsson 103 ääntä (−39)