Valitse sivu

Muuramessa tehdään Suomen parasta elinkeinopolitiikkaa. Näin arvioivat pienten kuntien yrittäjät Suomen Yrittäjien Elinkeinopolitiikan mittaristo -kyselyssä.

”Parin viime vuoden aikana Muuramessa on tapahtunut paljon. On avattu Muuramekeskus 9-tien varteen, on ostettu paljon maata elinkeinotoimintaa ajatellen, Riihivuori on siirtynyt kunnan omistukseen. Kyselyn tulos antaa uskoa, että yrittäjät ovat nähneet kunnan tekemät toimenpiteet koko kuntaa kehittävinä”, toteaa tyytyväinen Muuramen kunnanjohtaja Ari Ranta-aho.

Muurame on ollut ELPO-kyselyn kestomenestyjä. Muurame on ollut ainoana kuntana jokaisessa kyselyssä kymmenen parhaan joukossa. Tänä vuonna Muurame nousi toista kertaa oman sarjansa (alle 10 000 asukasta) Suomen parhaaksi.

”Menestyminen on palkinto, joka tulee teoilla. Kyselyjä on tehty lähes 15 vuoden ajan, ja olemme aina olleet parhaiden kuntien joukossa. Pitkäjänteinen ja johdonmukainen elinkeinopolitiikka yhteistyössä yrittäjien kanssa tuottaa tulosta”, kunnanjohtaja Ari Ranta-aho sanoo.

Valtakunnalliset Elinkeinopolitiikan mittaristo -kyselyn tulokset julkistettiin Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa Tampereella 23.5.2018. Keski-Suomen Yrittäjät palkitsi seminaarin omassa aluetilaisuudessaan Muuramen, Toivakan sekä Keuruun maakunnan parhaasta elinkeinopolitiikasta.

Suomen Yrittäjät kartoittaa Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselyllä kuntien ja yrittäjien yhteistyötä ja elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja kuntakohtaisesti. Kysely tehdään kahden vuoden välein. Kysely toteutettiin yhteistyössä IROResearchin kanssa 16.2.–16.4.2018. Kyselyyn vastasi 5835 Suomen Yrittäjien jäsenyrittäjää.

Lisätietoja:
Muuramen kunnanjohtaja Ari Ranta-aho, puh. 040 504 7960, ari.ranta-aho@muurame.fi
www.suomenyrittajat.fi