Valitse sivu

Muuramen kunta täyttää täydet 100 vuotta 1.1.2021. Juhlavuotta vietetään kunnassa usein eri tavoin teemalla ”Juuret ja siivet”. Juhlavuotta varten otetaan käyttöön erillinen Muurame 100 -logo, jonka tunnus valitaan lapsille ja nuorille suunnatulla kilpailulla. Kunta – ja halutessaan myös kunnan yritykset – käyttävät logoa juhlavuoden aikana eri yhteyksissä.

Teema ”Juuret ja siivet” kuvaa, kuinka Muuramen kunta on jo sadan vuoden ajan tarjonnut kestävän pohjan kotiseutuun ja suomalaiseen yhteiskuntaan juurtumiseen, sekä hyvään kasvuun. Sen ilmapiiri on auttanut katsomaan rohkeasti tulevaisuuteen ja nousemaan siiville lentämään,  ja myös kannatellut matkan varrella.

Olemme osa sadan vuoden tarinaa, joka yhä jatkuu – kuinka kuvaisit sen yksinkertaisesti?

Kilpailun säännöt

  1. Kilpailu on avoin Muuramen kunnan varhaiskasvatus-, peruskoulu- ja lukioikäisille lapsille ja nuorille 21.10.–20.11.2019 klo 15.00 (kilpailutyöt tulee olla toimitettuna kilpailun sulkeutuessa).
  2. Kilpailuun voi osallistua itse suunnittelemallaan ja tekemällään työllä, aihe on vapaa. Työn on oltava riittävän yksinkertainen, jotta se soveltuu tarkoitukseensa.
  3. Muurame 100 -juhlavuoden tunnuksen voi suunnitella vapaasti valitulla tekniikalla; esimerkiksi piirtäen, maalaten tai digitaalisia välineitä hyödyntäen. Se voi olla värillinen tai mustavalkoinen.
  4. Tunnuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen varataan aikaa varhaiskasvatuksen ja koulupäivien aikana. Opettaja tai ohjaaja avaa tehtävänannon lapsen ikätason mukaisesti, mutta ei osallistu itse työn suunnitteluun tai tekemiseen.
  5. Voittajan valitsee juhlavuoden suunnitteluryhmän muodostama raati. Opettaja tai ohjaaja toimittaa valmiit kilpailutyöt raadille saamiensa ohjeiden mukaisesti.
  6. Kilpailuun osallistumalla antaa kunnalle täydet käyttöoikeudet työhönsä.
  7. Kilpailun voittaja palkitaan ikään sovelletulla toiminnallisella lahjakortilla ja Muurame-tuotepaketilla. Voittajasta kirjoitetaan myös kuvallinen juttu kunnan tiedotuslehti Muuramelaiseen ja kunnan sosiaalisen median tileille.