Valitse sivu

Olympiavoittaja, nykyisin Suomen Olympiakomitean olympialähettiläs Sami Jauhojärvi vieraili perjantaina 25.5.2018 päiväkoti Touhula Löytöretkessä. Olympiakomitea on Touhula-päiväkotien yhteistyökumppani.

Liikuntajohtaja Hannele Alanärä ja varhaiskasvatusjohtaja Jaana Vähäpesola kertoivat vierailun yhteydessä Liikkuvasta Muuramesta, ja etenkin kuinka se näkyy varhaiskasvatuksessa.

”Kaikki lapset niin kunnallisessa kuin yksityisessä päivähoidossa ovat Liikkuvan Muuramen piirissä. Lapsen pitäisi liikkua päivän aikana 3 tuntia, tavoitteenamme on, että 2 tuntia siitä tapahtuisi päivähoidon aikana. Usein liikkumisen esteet ovat aikuisten asenteissa. Varhaiskasvatuksen Liikkuvan Muuramen ohjausryhmässä annetaan tietoa ja koulutusta, miten arkiliikuntaa edistetään”, Hannele ja Jaana sanovat.

Päiväkoti Löytöretken arjessa liikutaan monipuolisesti.

”Liikumme pihalla ja läheisessä metsässä. Jumppaamme omassa salissa. Aamulla ulko-ovessa voi olla tehtävä, että pitää tehdä viisi haara-perushyppyä ennen kuin tullaan sisälle. Teemme temppuratoja käytäville. Kotiin annetaan liikunta-aiheisia kotitehtäviä. Talvella jäädytimme itse luisteluradan päiväkodin pihaan. Kun ollaan luovia, niin ideoita syntyy”, Sirkku Vahvaselkä kertoo.

Sami Jauhojärvelle olympialähettilään tehtävä ja vierailut mm. päiväkodeissa ovat iloinen asia. Hän kyseli lapsilta olympia-aiheisia kysymyksiä, välillä pidettiin jumppahetki ja vierailun kruunasi aarrearkusta paljastunut Sohtsin olympialaisten kultamitali, jota lapset saivat katsoa ja koskea.