Valitse sivu

Kansainvälisesti palkittu koulutusinnovaatio Yrityskylä aloittaa toimintansa ensi lokakuussa Jyväskylässä. Myös Muurame on mukana toiminnassa. Talous ja nuoret TATin kehittämä Yrityskylä on kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille suunnattu oppimiskokonaisuus työelämästä, taloudesta ja yhteiskunnasta. Vaasan yliopiston toteuttaman tutkimuksen mukaan Yrityskylä parantaa kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisten talousosaamista.

Yrityskylän oppimiskokonaisuus perustuu opetussuunnitelmaan. Siihen sisältyy opettajien koulutusta, oppimateriaaleja sekä toiminnallinen päivä Yrityskylän oppimisympäristössä.

Yrityskylä Alakoulun oppimisympäristö on koululaisten oma yhteiskunta, pienoiskaupunki, jossa oppilas työskentelee omassa ammatissaan ja saa palkkaa tekemästään työstä. Lisäksi oppilas toimii kuluttajana ja kansalaisena osana suomalaista yhteiskuntaa.

Yrityskylä Yläkoulu on nopeatempoinen pelillistetty oppimisympäristö, jossa simuloidaan yrityksen kansainvälistä toimintaa. Yhdeksäsluokkalaiset tuottavat ja myyvät yhden yrityksen tuotetta kansainvälisille markkinoille digitaalisen pelin avulla, joka ohjaa aktiivisesti myös kasvotusten käytäviin neuvotteluihin.

Varsinaiseen Yrityskylä-päivään johdattelee opettajien koulutuksen lisäksi oppimateriaali, jota käydään läpi oppitunneilla. Oppilaat tutustuvat muun muassa talouden perusasioihin, kuten veroihin ja palkkaan sekä yksityisen ja julkisen palvelun eroihin. Lisäksi oppilaat tekevät työhakemuksen ja hakevat haluamaansa ammattiin Yrityskylässä.

Yrityskylä Keski-Suomen toimintaa tukevat kuntien ja kaupunkien lisäksi yritykset ja säätiöt sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. Varmistuneita yhteistyökumppaneita ovat Lidl, Martela, Mustankorkea, Neste Ralli (Akk Sports), Nordea, OP Koti, Valtra ja Yle. Yrityskumppanien avulla oppilaat pääsevät simuloimaan yhteiskunnan ja yritysten toimintaa aitojen esimerkkien kautta.