Valitse sivu

Elinkeinotoimikunta on uusi, epävirallinen yhteistyöelin yrittäjien ja kunnan yhteistyöhön. Se perustettiin tuomaan ajatuksia ja vauhtia Muuramen vetovoiman ja yrittäjäaktiivisuuden kehittämiseen. 

Muuramen elinkeinotoimikunta piti järjestäytymiskokouksensa maanantaina 10.2.2025 Muuramen kunnanvirastossa. Kyseessä on aivan uudenlainen toimielin, jonka perustamisesta kunnanhallitus päätti kokouksessaan 4.11.2024. 

Elinkeinotoimikunnalla ei ole virallisen toimielimen asemaa ja toimivaltaa. Se perustettiin tehostamaan elinkeinoelämän ja kunnan välistä vuoropuhelua. Kunnan strategiassa on määritelty neljä painopistealuetta, joista yksi on vetovoiman ja yrittäjäaktiivisuuden lisääminen.  

– Elinkeinotoimikunnan perustaminen liittyy näiden tavoitteiden, sekä niiden mittareiksi valittujen tunnuslukujen saavuttamiseen. Tarvitaan aiempaa aktiivisempaa vuoropuhelua paikallisten yrittäjien kanssa, sekä elinvoimaa ja kasvua tukevien kunnan toimintojen tehostamista. Uskon että olemme tässä edelläkävijöitä Suomessa, mutta työ on vasta alussa, kunnanjohtaja Jarkko Määttänen arvioi. 

Yritysten kanssa käytävän vuoropuhelun avulla pystytään löytämään kehittämiskohteita ja uusia näkökulmia, joiden perusteella kunta pystyy edistämään elinkeinoelämän kehittämistyötä. Toisaalta yritykset tulevat tietoisiksi yrityksiin vaikuttavista kunnassa vireillä olevista ja päätetyistä asioista. 

Neuvoa-antava toimielin 

Elinkeinotoimikunnan tehtävänä on tuoda edustamansa ryhmän näkemykset kunnan toimintaan ja päätöksentekoon antamillaan lausunnoilla ja aloitteilla sellaisissa asioissa, jotka liittyvät elinkeinoelämän kehittämiseen.  

Tällaisia asioita ovat esimerkiksi kaavoitus, lupapalveluiden toiminta, työllisyyden edistäminen, elinkeinoelämän kehittämisen hankkeet ja kunnan brändiviestintä. 

Elinkeinotoimikunta ei voi tehdä muutoksenhakukelpoisia hallintopäätöksiä eikä sille voida siirtää toimivaltaa hallintopäätösten tekemiseen. Kyseessä on vaikuttamiskanava, jonka jäsenten valintaa tai työskentelytapaa ei säädellä lailla. 

Kymmenen jäsentä

Kunnanhallitus perusti elinkeinotoimikunnan kymmenjäsenisenä. Jäseniksi nimitettiin kolme edustajaa muuramelaisista yrityksistä (Risto Kytölä Kytola Instrumentsilta, Mika Suoja Harvialta ja Joonas Nieminen Muurame Golfista), kolme kunnan viranhaltijoiden ja työntekijöiden edustajaa (kunnanjohtaja Jarkko Määttänen, hallintojohtaja Riitta Sokka ja yritysasiantuntija Janne Teppo), kolme kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajiston edustajaa (Mika Ilvesmäki (kesk.), Ville Väyrynen (kok.) ja Arto Liikanen (sd.)) sekä Muuramen Yrittäjät ry:n edustajana hallituksen jäsen Toni Liukkonen. 

Kunnan edustajat nimeää kunnanhallitus, Muuramen Yrittäjät ry:n edustajan nimeää yhdistys itse ja yritysten edustajat nimeää Elinkeinotoimikunta yrityksistä saatujen suostumusten perusteella. Työryhmä nimitetään toistaiseksi ja sen toiminta voidaan lakkauttaa kunnanhallituksen päätöksellä.