Valitse sivu

Muurame on mukana neljän keskisuomalaisen lukion verkostohankkeessa, jossa pienennetään lukiolaisen oppikirjoista syntyviä kustannuksia.

Pakollisten lukiokurssien kirjoja hankitaan lukioiden oppikirjalainaamoihin tasapuolisesti kaikkien lainattavaksi. Lisäksi hankitaan syventävien kurssien oppimateriaaleja, jotka ovat lainattavissa ensisijaisesti opinto-ohjaajan tai kuraattorin kautta sosiaalisin perustein.

Tavoitteena on, että jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus saada vähintään viiden kurssin kirja lainaksi lukuvuoden aikana, eli jokaisen jakson aikana vähintään yhden kurssin oppimateriaalia lainaan.

Muuramen lisäksi Lukion Oppikirjojen Lainaamo -verkostohankkeessa ovat mukana Jämsän, Konneveden ja Laukaan lukiot. Hanke on saanut avustusta opetushallitukselta 63 000 euroa.

Lukioista opiskelijaedustajat ovat olleet mukana suunnittelemassa hankehakemusta, ja he ovat luomassa omien lukioidensa lainauskäytäntöjä. Hankkeen aikana saadaan siis neljä erilaista valtakunnallisesti hyödynnettävää toimintamallia.