Valitse sivu

Muuramesali on perutun kevään jäljiltä heräämässä vilkkaaseen syksyyn. Muuramesalissa tullaan noudattamaan THL:n ja OKM:n ohjeita koronavirustartuntojen ehkäisystä. Tämän vuoksi Muuramesalin yleisömäärä on ilta- ja viikonlopputapahtumissa toistaiseksi rajoitettu 100:an.

Turvaväliohjeet huomioidaan myös jonotustilanteissa kuten lipunmyynnissä, vaatesäilytyksessä, väliajalla ja salista poistuttaessa. Tapahtumien järjestäjät suosittelevat lippujen ennakko-ostamista, mutta oveltakin lippuja myydään. Halutessaan päällysvaatteet voi viedä saliin.

Muuramesalin tapahtumiin ei saa tulla sairaana ja asiakkaiden toivotaan huolehtivan yleisistä hygieniaohjeista kuten käsien pesusta ja yskimisestä hihaan. Maskeja saa käyttää, mutta pakkoa ei ole.

Kulttuurisyksyn aloittaa Kino Metso 9.-10.9. Osa syyskuun elokuvista on siirtynyt viime keväältä, kuten Tuukka Temosen ohjaama Aika jonka sain ja Klaus Härön Elämää kuoleman jälkeen. Ohjelmistossa on myös kesällä elokuvateattereihin tullut Näkemiin Neuvostoliitto ja lapsille Koiranpäivät. Kino Metson elokuvia tullaan näkemään kerran kuukaudessa ja toivomuksia otetaan vastaan.

Lauantaina 19.9. Muuramesalissa vierailee RNO Tango-orkesteri ja Kyösti Mäkimattila. Koulujen syyslomaviikolla 15.10. on tarjolla Pentti Rasinkankaan ja Loiskis-orkesterin levynjulkaisukonsertti.

Murmuu-teatteri sukeltaa murhamysteerin pyörteisiin 24.10., kun Agatha Christien Hiirenloukku saa ensi-iltansa Muuramesalin näyttämöllä.  Kohta 70 vuotta yhtäjaksoisesti Lontoossa esitetty klassikkodekkari pitää otteessaan loppuun asti. Christien mestarin ottein punoma juonikudelma kutkuttaa, viihdyttää ja askarruttaa.

Esityksen ohjaa Antti Viitamäki ja rooleissa nähdään Minna Juuti, Aki Reinikainen, Aarni Auerniitty, Elias Seppinen, Sari Pätsi, Matti Toikkanen, Mette Toikkanen ja Iiro Sillankorva. Esityksiä on 15, viimeinen 12.12.

Murmuu-teatterin kanssa Muuramesalin lavalla vuorottelee Muuramen ooppera, Muuppera. Muuppera tuo ensi-iltaan 7.11. Arthur Sullivanin säveltämän pienoisoopperan The Zoo.Tämän esityksen ohjaa Kirsti Sulonen ja rooleissa laulavat Lotta Kiljunen/Noora Määttä, Mari Ahonen/Hedda Ohls, Heikki Niininen, Janne Isoaho sekä Timo Siltala/Topi Suutari. Säestyksestä vastaa pianisti Elisa Suni. Esityksissä on osin kaksoismiehitys. Muupperan tiivis esityskausi pitää sisällään kuusi esitystä.

Sekä Murmuun että Muupperan ennakkomyynti käynnistyy lähiaikoina. Lisätietoja löytyy mm. www.murmuu.fi ja www.muuppera.fi.

Lisätietoja Muuramen kulttuuripalvelut, p. 014 659 733.