Valitse sivu

Hallitus päätti neuvottelussaan 29. huhtikuuta 2020 purkaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajoitteet terveysviranomaisten arvion pohjalta. Takaisin lähiopetukseen siirrytään 14. toukokuuta alkaen hallitusti ja turvallisuudesta huolehtien. Rajoitusten purkaminen merkitsee sitä, että varhaiskasvatuksessa ja perusopetuslaissa tarkoitetussa opetuksessa ja toiminnassa aletaan kaikilta osin noudattaa normaaliolojen lainsäädäntöä 14.5.2020 lukien. Myös aamu- ja iltapäivätoiminta jatkuu.

Soveltamisasetuksen voimassaolon päätyttyä opetuksen järjestäjä ei voi järjestää opetusta etäopetuksena. Kunta ei voi päättää omalla päätöksellään koulujen sulkemisesta tai etäopetuksen jatkamisesta lukuvuoden loppuun. Oikeus saada perusopetusta on perustuslaissa säädetty subjektiivinen oikeus, joka kuuluu yhdenvertaisesti kaikille. Nykytiedon perusteella koulujen avaaminen on turvallista sekä oppilaille että henkilökunnalle THL:n antamien ohjeiden mukaan toimittaessa. 

Oppilaiden poissaolot ja etäopetus

  • Oppivelvollisuusikäisille annettava opetus on lainsäädännön mukaan lähiopetusta. Opetusta eivoida jatkaa etäopetuksena, vaikka opetuksen järjestäjä tai huoltaja sitä haluaisivat.
  • Esi- ja perusopetuksessa ja muussa perusopetuslain mukaisessa opetuksessa oppilaan tulee osallistua opetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä myönnetty vapautusta tilapäisesti.
  • Lupaa poissaoloon tulee aina hakea ja koulu harkitsee, onko luvan myöntämiselle perusteita.
  • Mikäli terveydentilaan liittyvän syyn vuoksi oppilaalle tehdään päätös erityisistä opetusjärjestelyistä (perusopetuslaki 18 §), voidaan opetus antaa etäopetuksena. Tällainen järjestely voi tulla kysymykseen esimerkiksi riskiryhmiin kuuluvien, kotiin jäävien oppilaiden osalta. Järjestelyn tulee perustua lääkärin arvioon.

Muuramen käytänteet:

Mikäli oppilas itse tai hänen perheenjäsenensä kuuluu koronan riskiryhmään, huoltaja toimittaa asiasta lääkärintodistuksen rehtorille, minkä jälkeen oppilaalle voidaan tehdä POL 18§ mukainen päätös etäopetuksen järjestämisestä kevätlukukauden loppuun saakka. Lisätietoja riskiryhmistä löytyy THL:n verkkosivulta

Muista syistä huoltaja voi anoa lupaa alle 3 päivää luokanopettajalta tai luokanvalvojalta ja yli 3 päivän poissaoloihin rehtorilta. Jos lupa myönnetään, tehtävät ja niiden suorittamisohjeet toimitetaan kotiin.
 
Jos oppilas jää kotiin ilman anottua lupaa, toimitaan kuten luvattomissa poissaoloissa yleensäkin.
 

Ohjeet turvalliseen koulunkäyntiin
 

1)      Kouluun tai varhaiskasvatukseen ei saa tulla sairaana

  • Jos lapsi sairastuu päivän aikana, oireinen lapsi siirretään välittömästi aikuisen kanssa erilliseen tilaan odottamaan vanhempaa turvallisuusohjeet huomioiden. Oireisten tulee olla yhteydessä omalle terveysasemalleen ja hakeutua sieltä saatujen ohjeiden mukaisesti koronavirustestiin.

2)       Huolehditaan  hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta

  • Sekä lapset että aikuiset 1) pesevät kätensä aina tullessaan kouluun tai varhaiskasvatukseen, sekä 2) ennen kotiinlähtöä. 3) Lisäksi kädet pestään ennen ruokailua, 4) aina ulkoa sisälle tullessa, sekä 5) aina aivastamisen tai yskimisen jälkeen, tai 6) kun kädet ovat näkyvästi likaiset. 7) Kädet kuivataan kertakäyttöisiin paperisiin käsipyyhkeisiin.
  • Jos käsienpesumahdollisuutta ei ole, käytetään käsihuuhdetta. Lasten käsihuuhteen käyttö tapahtuu aikuisen valvonnassa.
  • Aivastamisen tai yskimisen yhteydessä suun eteen laitetaan kertakäyttönenäliina, joka heitetään heti käytön jälkeen pois. Jos nenäliinaa ei ole saatavilla, suojataan suu kyynärtaipeella. Kädet pestään tämän jälkeen.

Muuramen käytänteet:

Käsi- ja yskimishygieniaa harjoitellaan jo kotona ja koulussa ohjeistamisesta huolehtivat omat opettajat ja ohjaajat heti kouluun tullessa 14.5. alkaen. Kouluille järjestetään käsidesiä. 

3)      Fyysisten kontaktien välttäminen

Muuramen käytänteet:

  • Suositellaan, että oppilaiden huoltajat eivät tulisi kouluun sisälle, vaan saattoliikenne/hakuliikenne hoidetaan koulualueen rajoilla.
  • Yhteydenpito huoltajiin hoidetaan Wilman, puhelimen tai verkkotapaamisten välityksellä. Mahdolliset palaverit järjestetään verkkotapaamisina esim. Meet-ohjelmalla.
  • Opiskellaan mahdollisuuksien mukaan myös ulkona.
  • Vapaita tiloja ja luokkia käytetään opetukseen.
  • Oppilaat istuvat luokissa väljemmin.
  • Porrastetaan ruokailuja, oppitunteja ja välitunteja.
  • Koulukuljetuksissa noudatetaan THL:n hygienia-ohjeistusta.
  • Oppilaita kannustetaan pyöräilemään tai kävelemään kouluun.
  • Mikäli oppilas jättää koulukuljetusoikeuden käyttämättä, siitä tulisi ilmoittaa sekä kuljettajalle että opetustoimeen tuula.ahonen@muurame.fi.  

Tarkemmat tiedot koulukohtaisista opetusjärjestelyistä tiedotetaan Wilman kautta huoltajille.


 

Jos koulussa tai varhaiskasvatuksessa todetaan koronavirustartunta

  • Tartuntaketjujen selvitystyö kuuluu kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavalle lääkärille. Jos koronavirustartunta todetaan jollakulla koulussa tai varhaiskasvatuksessa, selvitetään onko tapahtunut altistumista, ja altistuneet jäljitetään ja asetetaan karanteeniin 14 vuorokaudeksi.
  • Koronavirustartunnan saaneen on oltava pois koulusta tai varhaiskasvatuksesta vähintään seitsemän vuorokauden ajan oireiden alkamisesta, mutta tarvittaessa pidempään niin, että hän on ollut vähintään kaksi vuorokautta oireeton ennen kuin palaa kouluun tai varhaiskasvatukseen.

 

Lisätietoa asiasta saa seuraavista lähteistä:

Ohje koulutuksen järjestäjille

THL:n hygieniaohjeet 

Opetus- ja kulttuuriministeriön vastauksia lähiopetukseen paluuseen liittyviin usein kysyttyihin kysymyksiin

Opetushallituksen uutinen rajoitusten purkamisesta