Virike-teemahanke yhdistysten pieninvestointeihin ja rakentamiseen
JyväsRiihen Virike-teemahankkeen avulla voidaan parantaa lähiliikunta-, luontomatkailu- tai virkistyspaikkoja, rakentaa pienimuotoisia uusia liikunta- ja virkistyspaikkoja tai hankkia yhteistä harrastuskäyttöä edistäviä välineitä, kalustoa tai laitteita, joilla viritellään uutta toimintaa alueen toimijoiden laajempaan yhteiseen käyttöön. Teemahanke on Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tukimuoto, jossa kootaan pieniä hankkeita yhteen ja hankkeen hakijana ja hallinnoijana toimii Leader-ryhmä.
Tukea voivat hakea Muuramessa toimivat yleishyödylliset ja rekisteröidyt yhdistykset, seurat tai säätiöt. Nuorten ryhmien tai rekisteröimättömien yhteisöjen hankkeiden puolesta hakijoina voivat toimia myös esimerkiksi seurakunnat tai kunnat.
Alahankkeiden hakuaika on 25.1.-10.2.2021
Teemahankkeeseen haetaan erillisellä haulla alahankkeita, joiden valinnalle on laadittu hakuohje ja valintakriteerit. Alahankkeita haetaan täyttämällä erillinen hakulomake liitteineen. Lisätietoa hausta ja tarkemmat ohjeet löytyvät hankkeen verkkosivulta.
Yksittäisen alahankkeen kustannukset voivat olla 1 000-15 000 euroa. JyväsRiihen tuki alahankkeille on 60%. Loppuosa on yhdistyksen yksityistä rahoitusta, josta maksimissaan 90% voi olla talkootyötä ja 10% täytyy olla yksityistä rahaa. Alahankkeissa tehtävien investointien kustannuksiksi hyväksytään suunnittelukulut, materiaalit, rakennus- tai asennustyö sekä koneet, kalusto ja laitteet. Alahankkeiden kustannuksiin on varattu yhteensä 120 000 euroa.
Alahankkeet voivat sisältää esimerkiksi luontoretkikohteiden tai ulkoliikuntapaikkojen rakentamista tai kunnostamista, kylätalojen ympäristön toiminnallisuuden parantamista, harrastusmahdollisuuksia tukevia tai turvallisuuteen liittyviä hankintoja. Rakentamisen tai kunnostuksen yhteydessä toimenpiteissä voi olla mukana kylän keskeisten alueiden tai kyläteiden maisemien raivaaminen.
Teemahankkeen hakemiseen saa maksutonta neuvontaa JyväsRiihen työntekijöiltä.
Lisätietoja antaa hankeneuvoja Jenni Tiainen, Leader JyväsRiihi, jenni.tiainen@jyvasriihi.fi, p. 044 988 2154
Huom! Virike-teemahankkeen info pidetään Teams-etäyhteyden välityksellä jo tänään ke 20.1.2021 kello 18. Pyydä osallistumislinkki Jenni Tiaiselta!