Valitse sivu

Sijaishuolto lastensuojelussa

Lapsen sijaishuolto tarkoittaa sijoitetun tai huostaanotetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Sijaishuolto voidaan toteuttaa joko perhe- tai laitoshoitona.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijä vastaa perhehoitoon tai laitoshoitoon sijoitettujen ja huostaan otettujen lasten sosiaalityöstä ja asiakassuunnitelmista.

Lapsen ja hänen vanhempien kanssa työskennellään ja heitä tuetaan sijoituksen aikana. Lisäksi selvitetään perheen tilannetta ja tuen tarpeita sekä sovitaan tavoitteista lapsen kotiin paluun mahdollistamiseksi.

Sijaishuolto päättyy sijaishuollon tarpeen päättyessä. Mikäli sijaishuolto on jatkunut yhtäjaksoisesti yli puoli vuotta, tulee lapselle oikeus jälkihuoltoon. 

On tärkeää erottaa sijaishuolto ja sijoittaminen toisistaan. Sekä avohuollon tukitoimena tapahtuva sijoitus, että kiireellinen sijoitus ovat lyhytaikaisia, tuen tarvetta kartoittavia tai kuntouttavia jaksoja.