Valitse sivu

Sillanniitty 9-tien varrella Shell-huoltoasemaa vastapäätä on tällä hetkellä Muuramen tärkein elinkeinopoliittinen hanke. Asemakaavaehdotus on virallisesti nähtävillä 20.8.2018 asti. Sillanniittyä esiteltiin yleisötilaisuudessa 7.8.2018.

Sillanniityn aluetta kehitetään seudullisena kauppakeskuksena, jonne voi sijoittua ns. tilaa vaativaa erikoiskauppaa, kuten auto-, rauta-, huonekalu-, puutarha- ja maatalouskauppaa. Kaupallisella alueella on rakennuspaikka, jossa on rakennusoikeutta osoitettu 20 000 kem².

Työpaikkatontit on osoitettu alueen pohjoisosaan teollisuusrakennusten korttelialueelle. Alueelle voidaan rakentaa myös toimintaan liittyviä myymälä- ja toimistotiloja sekä vapaa-ajan palveluja. Työpaikkatontteja on osoitettu ohjeellisesti 12 kappaletta.

Sillanniittyyn tulee liittymä Isolahdentien ja Pyyppöläntien kautta. Rajalan aluetta suojaa nykyinen kumpare ja siihen tukeutuen melu- ja näkösuojana maisemamuuri. Myös viherrakentamisella saadaan suojaa Rajalan alueelle. Suunnittelussa on otettu huomioon alueen asukkaiden ehdotuksia.

Sillanniityn suunnittelussa on varauduttu siihen, että aikanaan valtatie 9 muuttuu moottoritieksi, jolloin Sillanniittyyn noustaan omalta rampilta. 9-tiellä kulkee yli 17 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Sillanniityn asemakaavaehdotuksen aineistoon voi tutustua osoitteessa www.muurame.fi/vireilla-olevat-kaavat. Kirjalliset muistutukset on osoitettava ennen nähtävänä olon päättymistä 20.8.2018 osoitteella Kunnanhallitus, PL 1, 40951 Muurame.

Kunnan edustajan esitys yleisötilaisuudessa 7.8.2018

Kosteikkopuiston rakentaminen alkaa lähiviikkoina

Saunakylän alueelta on vanhat saunat siirretty Jämsään ja aluetta Muuramenlammelle päin on siistitty ja raivattu kesän aikana. Kosteikkopuistoa aletaan rakentaa lähiviikkoina. Rakennustöissä maa-aineksen ajossa käytetään vieressä kulkevaa kevyen liikenteen väylää, joten kulkijoita pyydetään olemaan varovaisia. Varsinkin ojan yli menevä silta on kapea; siinä pitää olla erityisen tarkkana ja varottava työmaaliikennettä.

Kosteikkopuistoon on otettu mallia Jyväskylässä Kortesuolla sijaitsevasta Eerolanpuron kosteikosta. Kosteikkopuisto on viihtyisä virkistysalue, joka samalla toimii viivytys- ja saostusaltaana Sillanniitystä laskeville vesille. Alueella tulee kaksi lampea, niitä ympäröivä kävelytie sekä itäpuolelle/läheisyyteen on suunnitteilla pieni latu. Kustannusarvio on 290 000 euroa, ja ELY-keskukselta on saatu 121 000 euron avustus. –TR