Valitse sivu

Teatteri Eurooppa Neljä toimii vuokralaisena Muuramen kunnan omistamalla Riihivuori Areenalla ensi kesänä. Vuokrasopimus on voimassa esityskauden ajan, eli 22.5.-13.8.2023. Teatteri Eurooppa Neljä jatkaa toimintaansa myös Äänekoskella Kievarin Kesäteatterissa. Teatterinjohtaja Kimmo Suortamo toivoo Riihivuoresta ryhmän toista kotia.

– Jos kaikki menee hyvin ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä, niin yhteistyö voi jatkua pidempäänkin. Tärkeää on että kunnan ja teatterin lisäksi myös Riihivuoren yrittäjät ovat tyytyväisiä. Tuntuu turvalliselta tulla Riihivuoreen, koska kunta on ollut aktiivinen meidän suuntaan ja yrittäjät ovat olleet myönteisiä. Tuntuu, että ei tarvitse tehdä kaikkea yksin, sanoo teatterinjohtaja Kimmo Suortamo.

Riihivuori Areenan edellinen toimija oli Uusi Iloinen Teatteri (UIT). Teatterin taustalla toiminut Hakaniemen musiikkiteatteri Oy haettiin elokuussa 2022 konkurssiin. Kunnan ja UIT:n sopimuksen näin rauettua alettiin etsiä uutta toimijaa.

– Teatteri Eurooppa Neljä on hyvämaineinen ja vakaa toimija alallaan. Kesäteatteri kuuluu Riihivuoreen ja toivomme, että tästä viriää vuosien yhteistyö kunnan ja teatterin välillä, sanoo Muuramen kunnanjohtaja Ari Ranta-aho.

Teatteri Eurooppa Neljä on takavuosina esiintynyt ravintola Riihikelossa, mutta Riihivuori Areenan näyttämö on vielä kokematta. Hirsirakenteisen teatteritilan katsomoon mahtuu yli 700 ihmistä. Teatterinjohtaja Suortamo näkee sisänäyttämössä paljon myönteistä.

– Riihivuoressa on täydellinen maisema, mutta se tuottaa yllätyksen, kun mennään kirkkaasta auringonpaisteesta pimeään sisätilaan. Areena on kontrastien paikka, jossa takaseinien avaaminen luo jännän efektin. Säävarmuus on iso tekijä yleisölle, Suortamo kuvailee.

Teatteri Eurooppa Neljä tuo ensi kesänä Riihivuori Areenan lavalle näytelmän Alma ja Louise. Kyseessä on Hollywood-elokuva Thelma & Louisen juonta mukaileva kahden naisen roadtrip, josta ei puutu mustaa huumoria. Pääosissa nähdään Kätevä emäntä -sarjasta tuttu koomikko Minna Kivelä ja Teatteri Eurooppa Neljän vakionäyttelijöihin kuuluva Neija Välilä. Käsikirjoitus ja ohjaus ovat Taava Hakalan. Musiikista vastaa teatterin oma bändi ja laulajana esiintyy Emma Balbatsu. Lavalla on myös UMC Dance Studiosin tanssijoita. Koreografian on luonut Sanaz Hassani.

– Kyseessä on kahden vanhenevan siivoojanaisen roadtrip. He kaatavat vahingossa rakennustelineen ilmastoaktivisti Greta Thunbergin päälle ja luulevat tappaneensa hänet. Thunbergin tajuton ruumis auton takaluukussa he lähtevät pakomatkalle, kuvailee teatterinjohtaja Kimmo Suortamo.