Muuramen työpaja

Muuramen työpaja

  • edistää nuorten ja pitkään työttömänä olleiden henkilöiden yksilöllisiä keinoja työllistymiseen ja koulutukseen.

Yksilövalmennus

  • on henkilökohtaista ohjausta ja elämäntilanteen kartoitusta – reagoidaan nopeasti asiakkaan tilanteeseen.

Työpajasta on muotoutunut muuramelaisten työllistämis- ja työssäoppimiskeskus, joka tarjoaa polun tukityöllistämiseen, työkokeiluun ja kuntouttavaan työtoimintaan. Kaiken tavoitteena on edistää työllistymistä. Tilastot kertovatkin, että 45 prosenttia työpajan suorittaneista lähtee opiskelemaan, työharjoitteluun tai saa työpaikan.

”Työpajalla ja EkoCenterillä pääsee kokemaan, millaista on työelämässä toimiminen ja siinä samalla opitaan ryhmätyöskentelyä ja sosiaalisia taitoja. Pajajakson aikana voi suorittaa vaikkapa tulityö- ja ensiapukurssin sekä hankkia hygieniapassin”, sanoo työpajapäällikkö Pekka Piirainen.

Työpajalla on tarjolla myös säännöllistä harrastustoimintaa, kuten kuntosaliryhmä, biljardia, kokkauskursseja, valokuvausta, uintia ja bänditoimintaa.

Alusta lähtien Työpaja on saanut alihankintatöitä paikallisilta yrityksiltä. Teollisuusalueella Ratastiellä toimivassa Työpajassa on puuosasto ja kokoonpano-osasto. Töitä tehdään myös yksityisille.

Lisätietoja Työpajan palveluista saa Pekka Piiraiselta. Voit myös jättää Muuramen työpajalle yhteydenottopyynnön.

Työpajan toiminta alkoi vuonna 1995. Vuodesta 2007 lähtien toiminta on kuulunut kunnan sosiaalitoimen alaisuuteen.

Muuramen työpaja, Ratastie 12, 40950 Muurame

Yhteydenottopyyntö Muuramen työpajalle

Pekka Piirainen
Työpajapäällikkö
0400 583 132
pekka.piirainen@muurame.fi
Ratastie 12, Kokoonpanopuoli (014) 659 815, Puupuoli (014) 659 816
Aki Niininen
Työpajaohjaaja
050 464 4896
aki.niininen@muurame.fi

Katso myös