Uimahallissa lapsille

Lasten vesiryhmät jakaantuvat neljälle portaalle. Koko tarjonnan näet Ohjattujen ryhmien kalenterista.

Vesileikki on tarkoitettu 4-5-vuotiaille lapsille riippumatta lähtötasosta. Soveltuu paitsi reippaille myös aroille ja vesipelkoisille. Mitään aiempaa uinti- tai uimahallikokemusta ei tarvita. Toimitaan lasten altaassa, ohjaaja on mukana vedessä.

Vesipeuhu on tarkoitettu noin 6-8-vuotiaille lapsille jotka osaavat jo uida muutamia metrejä ja uskaltavat liikkua reippaasti myös isossa altaassa. Tässä ryhmässä toimitaan molemmissa altaissa, ohjaaja on mukana vedessä.

Vesikerho on tarkoitettu noin 7-10-vuotiaille lapsille jotka uivat yhtäjaksoisesti noin 25 metriä ja haluavat oppia lisää. Harjoitellaan monipuolisesti uintia, sukelluksia ja hyppyjä erilaisia leikkejä ja pelejä unohtamatta. Harjoitellaan isossa altaassa, ohjaaja on altaan reunalla.

UUTUUS! Vesitekniikka on tarkoitettu noin 9-12-vuotiaille lapsille jotka haluavat harrastaa uintia ilman kilpauintitavoitetta. Uimataitovaatimus yhtäjaksoisesti vähintään 25m.Opetellaan tehokkaasti uinti-, sukellus-, hyppy- ja kääntymistekniikoita erilaisilla harjoitteilla. Harjoitellaan isossa altaassa, ohjaaja on altaan reunalla.

Ilmoittautuminen ryhmiin tapahtuu syksy- ja kevätkaudella erikseen ilmoitetulla ajanjaksolla. Myös kesken kauden voit ilmoittautua; mikäli ryhmä on täynnä, otetaan ilmoittautujat jonotuslistalle.

Uimahallissa järjestetään myös peruskoululaisten uimaopetusta eskari-iästä alkaen kaikille Muuramen kunnan oppilaille. Tilauksesta opetusta järjestetään myös muille kunnille ja kaupungeille, kysy lisää uimahallin henkilökunnalta!

Tilauksesta myös yksityisopetusta, erittäin hyvä keino mikäli lapsi on aristelee vettä, isoa allasta tai joku asia on lapsesta vaikeaa oppia. Opettaja tarvittaessa altaassa mukana. Kysy lisää uimahallin henkilökunnalta!

Ilmoittautumiset syksyn 2018 ryhmiin:

Vesileikki, vesipeuhu, vesikerho, vesitekniikka

Ryhmähinta 56€/kausi.

Kausi tarkoittaa syyskautta syyskuusta joulukuuhun tai kevätkautta tammikuun alusta huhtikuuhun. Kausimaksu sisältää lapsen sisäänpääsyn ja ohjauksen.