Valtakunnallista vanhustenviikkoa vietetään tänä vuonna 6.–13.10. ja viikon teemana on ”Varaudu vanhuuteen”. Muuramen ohjelmassa vanhuuteen varaudutaan tiedon, kulttuurin, liikunnan ja ilon kautta.
Vanhustenviikon vietto aloitetaan Muuramessa vanhustenpäivänä, sunnuntaina 6.10. messulla Muuramen kirkossa. Messun yhteydessä vietetään täysiä kymmeniä juhlivien seniorikansalaisten yhteistä syntymäpäiväjuhlaa.
Tiistai 8.10. on valtakunnallinen seniorisurf-päivä ja Muuramen kirjastossa on silloin luvassa opastusta muun muassa kirjaston digipalveluihin klo 13–15. Asianajaja, varatuomari Tero Lakka kertoo samana päivänä klo 15 valtuustosalissa edunvalvontavaltuutuksen tekemisestä ja testamenttiasioista.
Kulttuuria on luvassa useammassakin tapahtumassa. Virkistyspäivän yhteydessä vierailevat näyttelijä Lauri Laakso ja Ville Kiljunen Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja ja poika -esityksellä. Koskikodilla lauletaan yhdessä keskiviikkona ja lauantaina 12.10. vanhusten viikko päätetään Satu ja Arto Rantasen hersyvään Sydämelliseen syyskonserttiin.
Kuntokeskus Alive tulee pitämään Lähimmäisen kammariin torstaina letkeän lavistuokion ja perjantaina on vuorossa liikuntapalveluiden perinteinen syysretki, lisätietoja tästä. Jos voimat ja aika eivät riitä liikuntaretkelle lähtemiseen, voi osallistua Muuramenjoen ympäristössä kierrettävälle kimppalenkille, jonka päätteeksi paistetaan makkaraa.
Viime vuotiseen tapaan Muuramen taideseuralaiset vierailevat Paatelan ja Rantalan hoitokodeissa tekemässä yhdessä asukkaiden kanssa syksyisiä kukka-asetelmia.