Valitse sivu

Häiriötiedotus

Häiriötiedotteet löytyvät alta sekä kunnan pääsivuilta Ajankohtaista.

Talvella 2022-2023 on odotettavissa sähkökatkoja etenkin aamu ja iltapäiväaikaan. Syynä on sähkön riittämättömyys kantaverkossa. Lue kunnan tietopaketti aiheesta:

Sähkökatkoja luvassa tänä talvena – katso kunnan vinkit – Muurame

Vesilaitos tiedottaa vesihuoltoon liittyvistä häiriöistä esim. ennakoiduista vedenjakelun keskeytyksistä ensisijaisesti kunnan nettisivuilla ja tiedotusta täydennetään tekstiviestillä.

Useimmiten vika ilmenee ennalta varoittamatta ja vian laajuutta ei heti voida arvioida. Silloin pyritään ilmoittamaan mahdollisimman nopeasti kunnan internet-sivujen uutisia-palstalla. Mikäli pystytään rajaamaan heti alue, jota vika koskee, pyritään siitä lähettämään asiakkaille myös tekstiviesti.

Ennalta arvaamattomissa häiriötilanteissa pyrimme käyttämään häiriötiedotus-palvelua, mutta tilanteen niin vaatiessa vesi voi olla jo katkaistu ennen tiedotteen julkaisua tai viestin saapumista perille. Pyrimme tekemään toimenpiteet mahdollisimman nopeasti, jonka johdosta vesikatko voi olla jo ohi ennen häiriötiedotuksen laadintaa.

TIEDOTUS TEKSTIVIESTIJÄRJESTELMÄLLÄ

Muuramen kunnan vesilaitos on ottanut käyttöön tiedottamisen tehostamiseksi tekstiviestipalvelun, jolla voidaan nopeasti tiedottaa kunnan vesihuoltolaitoksen asiakkaita esim. ennalta suunnitelluista vedentoimituksen katkotilanteista.

Tekstiviestipalvelu on maksuton ja sillä tiedotetaan kaikkia Muuramen vesilaitoksen asiakkaita, myös kerros- ja rivitaloissa asuvia.

Tekstiviestin lähettäjänä näkyy Vesilaitos. Viestiin ei voi vastata eikä sitä voi käyttää asiakaspalveluun. Viestit lähetetään pääsääntöisesti klo 7-22 välisenä aikana.

UMS-tekstiviestipalvelusta viesti lähetetään kaikkiin häiriöalueella rekisteröityihin operaattoreilta saatuihin matkapuhelinnumeroihin. Tekstiviestejä ei lähetetä salaisiin numeroihin. Samoin jos matkapuhelimesi on rekisteröity toiseen osoitteeseen (esim. työpuhelin), tällöin viestiä kotiosoitteessa olevasta häiriöstä ei tule.

Voit lisätä kotiosoitteesi ja käyttämäsi matkapuhelinnumeron järjestelmään osoitteesta:

https://muurame.ums-asiakasportaali.fi/

*Jos sinulla on tavallinen liittymä, joka löytyy esim. numerotiedustelusta, sinun ei tarvitse lisätä numeroasi järjestelmään.

*Palvelun kautta voit myös päivittää tietosi tai poistaa itse laittamasi tietosi järjestelmästä.
Yritykset voivat lisätä palveluun myös sähköpostiosoitteen.

*Syötä portaaliin puhelinnumero muodossa
0401234567, ilman maanumeroita.

Jos et halua saada tekstiviestiä katko-/häiriötilanteesta

Operaattoreilta tulevien puhelinnumeroiden poistaminen ei onnistu asiakasportaalin kautta.

Mikäli et halua saada tiedotteita tekstiviestillä, voit peruuttaa tekstiviestien lähetyksen täyttämällä lomakkeen.

Tekstiviestilähetyksen peruutus

Lomakkeen täyttämisen jälkeen paina ”Lähetä”-painiketta.