Valitse sivu

Riihivuori

Riihivuoren Masterplan

Masterplan on strateginen suunnitelma, joka ohjaa alueen maankäytöllistä ja toiminnallista kehittämistä. Suunnitelmassa käsitellään pitkän tähtäimen tavoitteita ja visioita. Suunnittelutyötä ohjaa Muuramen kunnan nimeämä ohjausryhmä. Ramboll Finland Oy valittiin keväällä 2018 Riihivuoren Masterplanin toteuttajaksi. Suunnittelutyön pohjaksi pidettiin 28.8. visiotyöpaja Riihivuoressa. Työpajaan oli kutsuttu eri toimialojen toimijoita ja asiantuntijoita. Työpajassa esiteltiin ja työstettiin konsultin laatimia vaihtoehtoisia visioita alueen kehittämiseksi. Työpajan perusteella on laadittu visio, jonka pohjalta on laadittu suunnitelma alueen kehittämiseksi. Vision mukaan Riihivuori on Näyteikkuna Järvi-Suomeen ja yksi maakunnan matkailun vetovoimakohteista. Kesää ja talvea koskevat toiminnot on esitelty erikseen.

Riihivuoren Masterplan valmistui marraskuussa 2018 ja siihen voi tutustua alla olevien linkkien kautta

Riihivuoren Masterplan markkina-analyysi

Riihivuoren Masterplan visio

Riihivuoren visiokartat, lataa suurempina kuvina

Talvivisio

Kesävisio


Ajankohtaista:

Teatteri Eurooppa Neljä toimii vuokralaisena Muuramen kunnan omistamalla Riihivuori Areenalla kesällä 2024. Vuokrasopimus on voimassa esityskauden ajan.

Riihivuori: Sopimus ravintolatoiminnan järjestämisestä 

Muuramen kunta solmi 5.12.19 sopimuksen Riihivuori-keskuksen ravintolatoiminnan järjestämisestä Rhea Ship Lines Oy:n yrittäjän Sari Wigellin kanssa. Wigellin yritys on tullut laajasti tunnetuksi Jyväskylän satamassa Sataman kahvilan, risteilyalus Rhean ja ravintolalaiva Gaian palveluiden myötä. Kokenut yrittäjä on toiminut jo 20 vuotta matkailu-, ravintola- ja tapahtumapalveluiden alalla ja haluaa kehittää jatkossa myös Riihivuoren toimintaa monipuolisesti yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

– Toivotamme kaikki tervetulleiksi tutustumaan uudistuvaan Riihikelo-ravintolaan ja laadukkaisiin palveluihimme. On ilo tulla Muurameen, joka on kehittyvä ja yrittäjähenkinen kunta, totesi Sari Wigell tyytyväisenä.  

Silloinen kunnanjohtaja Ari Ranta-aho toivottaa monipuolisen ravintolayrittäjän lämpimästi tervetulleeksi Riihivuoreen ja Muurameen.

– On hienoa saada Riihivuoreen laajasti verkostoitunut ravintolayrittäjä, joka haluaa ja pystyy kehittämään toimintaa monella tasolla, Ranta-aho iloitsi.

Lisätiedot:
Sari Wigell, yrittäjä, sari@msrhea.fi, p. 0400 706 691


Riihivuoren majoitus

Riihivuoressa on tarjolla monenlaista majoitusta. Katso tarkemmin Majoituspalveluja Riihivuoressa