Valitse sivu

Hallintojohtajan sijaiseksi valittiin Jyri Mäntylä

Muuramen kunnan merkittävät johtoryhmän rekrytoinnit on saatu päätökseen, kun kunnanhallitus valitsi kokouksessaan hallintojohtajan sijaiseksi HTM Jyri Mäntylän. Hallintojohtajan sijaisuus kestää Sami Niemen virkavapaan ajan, 10.7.2021 asti. Mäntylä aloittaa tehtävässään jo ensi viikolla, 22.3.2021. Kehittämisjohtajaksi valittiin jo aikaisemmin Ins. AMK Susanna Paananen ja henkilöstöpäälliköksi FM Mari Nurmiranta.

Mäntylä on toiminut viimeisimmäksi Ikaalisten kaupunginsihteerinä. Paananen siirtyy Muurameen Multian, Petäjäveden ja Uuraisten aluearkkitehdin tehtävistä ja Nurmiranta Jyväskylän kaupungin henkilöstöasiantuntijan tehtävistä. Uusi henkilöstöpäällikön virka irrotetaan talous- ja henkilöstöjohtajan varsin suureksi paisuneesta tehtäväkokonaisuudesta, ja Jukka Kaistisen nimike muuttuu samalla talousjohtajaksi.

Kaistinen toimii kunnanjohtajan sijaisena

Muuramen kunnan hallintosäännön 15 §:n mukaan hallintojohtajan ollessa estynyt kunnanjohtajan sijaisena toimii virkaiältään vanhin paikalla olevista toimialajohtajista. Kunnanjohtaja Ari Ranta-ahon poissa ollessa sijaisena toimii tästä syystä talous- ja henkilöstöjohtaja Jukka Kaistinen.

Kuvassa on 1.4.2021 kehittämisjohtajana työnsä aloittava Susanna Paananen.