Valitse sivu

Amerikkalais-irlantilainen halloween-perinne on viime vuosina saanut vankan jalansijan Suomessakin. Halloween näkyy katukuvassa ja kauppojen hyllyillä esimerkiksi kurpitsalyhtyjen ja kauhuaiheisen kuvaston muodossa. Ovelta ovelle kiertävät, naamioituneet “karkki tai kepponen” -lapset ovat tuttu näky monilla asuinalueilla.  

Juhla asettuu kalenterissa lähelle pyhäinpäivää, mutta Suomessa ei ole vakiintuneita perinteitä halloweenin ajankohdalle tai juhlintatavoille. Kyseessä on alun perin sadonkorjuujuhla, joka muistuttaa hieman suomalaista kekriä. Halloweenia eli all hallows eveä ei löydy suomalaisista kalentereista.  

Kaupungeista esimerkiksi Joensuu on laatinut juhlaohjeistuksen asukkaiden toiveiden ja näkemysten pohjalta. Nyt Muuramen kunta kysyy asukkailtaan näkemyksiä halloweenin vietosta.

Kyselyn tarkoituksena on luoda suositus juhlanvietosta Muuramessa. Kyselyn tuloksia on tarkoitus hyödyntää heti ensi vuonna halloween-aikaan. Asiasta tiedotetaan kunnan verkkosivuilla, sosiaalisen median kanavissa ja tiedotuslehti Muuramelaisessa.