Valitse sivu

Riihivuoreen suunnitellaan parhaillaan lumiparkkia, jossa ideana on maa-, ympäristö- ja lumenveistotaiteellisten lähtökohtien tuominen rinnesuunnitteluun. Lumiparkki (mm. 4 – 8 freestyle- ja temppulaskemisen suorituspaikkaa) otetaan käyttöön helmikuun alkupuolelta lähtien, kunhan puitteet saadaan valmiiksi. Suunnitteilla on myös vapaalaskureittejä.

Kunnanhallitus käsittelee maanantaina 8.1. Riihivuoren toimintaa mm. ravintolapalvelujen osalta.  

Kesäteatteritoiminta jatkuu Riihivuori-Areenalla entiseen tapaan. Muuramen kunta ja tamperelainen ohjelmatoimisto Ohjelmatehdas ovat tehneet vuokrasopimuksen Riihivuori-Areenan käytöstä kesäksi 2018. Riihivuori-teatteri esittää Heikki Vihisen käsikirjoittaman ja ohjaaman musiikkinäytelmän Kesäloma soi. Päärooleissa nähdään viime kesän tapaan Maria Lund ja Joni Leponiemi. Näytelmän ensi-ilta on 7.6.2018. Riihivuori-Areenalla voidaan kesäteatterin lisäksi järjestää myös muita tapahtumia.

Riihivuoressa olevat Muuramen kunnan omistamat kuusi majoitustilaa on laitettu vuokralle mökkiyrittäjän kautta.